Heikki Raatikaisen tarina

Olen Heikki Raatikainen. Olen syntynyt Kokkolassa 1956 työläiskodin nuorinpana lapsena. Isä oli kirvesmies ja vasemmistolainen kunnallispoliitikko. Meitä lapsia oli kolme, vanhin siskoni asuu Ruotsissa ja minua vanhempi veljeni kuoli runsas 10 vuotta sitten. Isä kuoli v. -66 sydäntautiin, minun ollessani 9-vuotias. Jäin äitini ja vanhemman veljeni kanssa, joka oli myös jo alkoholisoitumassa. Äiti kävi töissä ja vei perhettä eteenpäin. Äitini kuoli v. -91.

Tuolloin jo hyvin nuorena n. 13 ikäisenä aloin ryyppäämään ja viina sai heti yliotteen elämässäni. Ihannoin jollakin tavalla ”alamaailman” tyyliä, ja alkoholin avulla yritin olla jotain muuta kuin olin. Tämä johti nopeasti syvään päihteiden orjuuteen, joka vei mennessään. 16-vuotiaana olin jo mielisairaalan holistiosastolla hoidettavana. Sen jälkeen olin lukuisia kertoja sairaaloissa ja parantoloissa. Vuonna 1984 lääkärintodistuksen mukaan minulla oli 43 lääkäri- ja sairaalakontaktia, muutaman kerran lähetetty pakkopäätöksellä mielisairaalaan jne. Kaikki tämä resuaminen johti tietenkin vankilaelämään, joka alkoi v.-75. Vankila ei menoa pysäyttänyt, vaan siitä tuli kuin toinen koti, oma maailmansa, johon totuin. Vankilassa on oma hierarkiansa. Olin vankilassa 7 kertaa eripituisia lyhyehköjä jaksoja, omaisuus ja väkivaltarikoksien tähden. Tyypillisiä pikku varkauksia ja tappelun nujakoita, joita päihdeorjuus tuottaa yleensä tullessaan. Mutta mikään eikä kukaan ei kuitenkaan voinut pysäyttää tätä menoa, ei hyvät neuvot eikä hyvä hoitokaan. Sain siitä apua, mutta mikään ei kuitenkaan muuttunut. Minulla ei vaan yksinkertaisesti ollut elämässäni mitään…

Vankilassa ollessani 70- ja 80-lukujen vaihteessa kuitenkin alkoi tapahtua jotain, vaikka en sitä silloin heti tajunnut. Kävimme joskus vankilan hengellisissä tilaisuuksissa, vähän niin kuin vaan huvikseen. Mutta Jumala alkoi sisimmässäni vaikuttaa ja puhutella. Olihan tietämättäni minun puolestani paljon rukoiltu. Nimittäin naapurin vanha mummo kantoi vuosikaudet meitä juoppoja poikia Herran eteen. Nyt vanhan Mandi-tätin rukoukset alkoivat vaikuttaa. Ensimmäisen kerran elämässäni menin rukousalttarille vankilakokouksessa syksyllä -81. Akseli Hirvaskoski oli palvelemassa, ja tunsin että jotain puhdasta on sittenkin olemassa. En tiennyt uskonasioista juuri mitään, mutta tajusin, että on olemassa jotain, josta minä olen ulkona kuin lumiukko. Sisintäni kuitenkin kosketettiin unohtumattomalla tavalla.

Puolen vuoden kuluttua tuosta kokouksesta vapauduin, ja samana päivänä taas olin juhlimassa siviiliä rankoin ottein. Alkoi ikään kuin viimeinen erä elämässäni, joka oli tuskaista aikaa. Join ja resusin kaiken aikaa, paitsi välillä olin pidätettynä tai katkaisuhoidoissa. Kuitenkin kaiken rettelöinnin keskellä Jumala puhutteli. Tuosta vankilan kokemuksesta oli jäänyt ikään kuin pieni liekki sisimpääni, joka muistutti olemassaolostaan.

Vappuaattona -83 olin juonut pitkän putken ja kuljin kadulla pummaamassa. Näin nuoria kadunkulmassa ja menin heidän luoksensa röökiä pummaten. Eräs heistä ojensi traktaatin, ja sanoi että Jeesus rakastaa sinua. Siinä hetkessä tapahtui jotain. Roolini vajosi kasaan, ja olin heti valmis lähtemään heidän kanssaan teetuvalle. Kysyin heiltä, voinko minä enää pelastua? Kerroin, että olin vankilassa tehnyt ”ratkaisun”, mutta olen taas mennyt väärää tietä. Luulin, että minä en voi enää koskaan pelastua. Teetuvassa menimme rukoilemaan nuorten kanssa. En osannut rukouksia, mutta sopertelin Jumalan edessä, ja tunnustin syntisyyteni ja pahuuteni, ja pyysin että saisin syntini anteeksi. Kun nousimme rukouksesta, tunsin että uusi puhdas lehti on käännetty elämässäni. Sain innon ja halun käydä nyt eteenpäin tätä uutta tietä. Vaikka olin vielä vähän laskuhumalainen, niin viinanhimo oli otettu pois, joka oli käsittämätön ihme. Tästä alkoi elämäni uusi vaihe, jota on jatkunut jo lähes 35 vuotta.

Tänään palvelen pastorina täällä Tikkakosken helluntaisrk:ssa, jossa aloitin vuonna 2011. Minulla on vaimo ja kaksi aikuista lasta. Olen saanut olla Jumalan valtakunnan työssa yli 30 vuotta, josta olen kiitollinen Elämän Herralle, joka ilmestyi elämääni.

Mikä tärkeintä: Tämä Jumalan armo on ilmestynyt meille kaikille! Se on vastaanotettavissa tänäänkin jokaiselle joka tahtoo.

Terveisin, Heikki Raatikainen